Maankäytön ja kaavoituksen asiantuntijuus
Maankäytön ja kaavoituksen asiantuntijuus
Ota yhteyttäMaankäytön suunnittelua ohjaavat ja rajaavat valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden lisäksi jokaisen alueen omat erityis- ja ominaispiirteet, kulttuuri- ja luonnonympäristö, olemassa oleva yhdyskuntarakenne sekä alueiden nykyinen käyttö toimintoineen ja asukkaineen.
Kaavoittaminen on maankäytön suunnittelua, jonka tavoitteena on varmistaa hyvän elinympäristön rakentuminen. Kaavoituksen keskeisenä tehtävänä on sovittaa yhteen eri näkökulmia ja tavoitteita. Kaavoituksella ohjataan maa-alueiden käyttöä ja rakentamista, muun muassa asuinalueiden, viher- ja liikennealueiden sekä teollisuusalueiden sijoittumista. Hyvin suunnitellut kaavoitusratkaisut luovat hyvinvointia ja elinvoimaa sekä edistävät kestävää kehitystä.
Asiakkaiden asettamat tavoitteet maankäytön suunnittelulle ja kaavoitukselle ohjaavat kaavaprosessia sekä määrittävät tarvittavia selvityksiä. Alueidenkäyttölain hengen mukaisesti suunnitteluun liittyy vahvasti osallisten kuuleminen.
Asiantuntijoillamme on laaja osaaminen kaavaprosessin läpiviennin sekä erityiskysymysten osalta. Tavoitteenamme on palvella jokaista asiakasta parhaalla tavalla muodostaaksemme kestäviä asiakassuhteita.
Palvelumme
Suunnitteluratkaisujen kautta tavoittelemme ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestäviä sekä viihtyisiä elinympäristöjä.
Ota yhteyttä asiantuntijoihimme
Ota yhteyttä
Ville Vihanta
Villen osaamisalueisiin kuuluvat erityisesti taajamien, kylien, teollisuuden, energiatuotannon ja kaivostoiminnan osayleis- ja asemakaavahankkeet. Kokemusta hänellä on kaikilta kaavatasoilta sekä niihin liittyvistä erillisselvityksistä ja -suunnitelmista.
Ota yhteyttä
Pekka Kujala
Pekan osaamisalueeseen kuuluvat erityisesti taajamien, kylien, ranta-alueiden ja energiatuotannon osayleiskaavat. Hänellä on lisäksi monipuolinen kokemus maankäytön suunnittelusta ja siihen liittyvistä selvityksistä eri kaavatasoilta.
Ota yhteyttä
Minna Vesisenaho
Minnan osaamisalueeseen kuuluvat kaikkien kaavatasojen mukaiset kaavat sekä maankäytön suunnitelmat, selvitykset ja arvioinnit. Erityisosaamisena strateginen yhdyskuntarakenteen suunnittelu, laajojen YVA-/kaavaprojektien johtaminen sekä kuntasektorin asiantuntijatehtävät.